Toimitusjohtaja Jari Henttonen kokee, että perinteikkään perheyrityksen luomalle vankalle perustalle on hyvä rakentaa uutta tulevaisuutta.

Luotettava kuparimetallitoimittaja jo yli sata vuotta

Helsingin Rauta oli 1900 luvun puolivälissä osa Rake-konsernia, jonka johdossa oli Pääkonsuli A. Kivilahti. 1970-luvun alussa Helsingin Rauta siirtyi Messinkineuvos Kari Kivilahden johtoon ja liike toimi useassa toimipisteessä kotimaassa tarjoten eri messinki- ja kuparipuolivalmisteita. Helsingin Rauta on toimittanut muun muassa kuparin Temppeliaukion kirkon kattoon. Samoin Postitalon, Finlandiatalon ja Kiasman kupari on Helsingin Raudalta. Helsingin Rauta on toimittanut myös alumiinin Sibelius-monumenttiin. Nykyään Helsingin Rauta on Kari Kivilahden perikunnan luotsaama elinvoimainen kuparimetallien tukkumyynnin perheyritys.

Helsingin Rauta lyhyesti:

  • Perustettu 1900-luvun alussa
  • Kupari- ja messinkipuolivalmisteiden tukkuliike
  • Toimipaikka Helsingin Konalassa, pääkonttori ja varasto
  • Toimitamme varastostamme tuotteita valtakunnallisesti päivittäin
  • Liikevaihto 2019 3,2 milj. €
  • Henkilöstön määrä 20